Hylsytettyä hyvinvointia

Sosialidemokratia on tekemässä nyt laajaa välikysymystä siitä, mihin Suomea oikein ollaan viemässä. Kyse on välikysymyksestä, joka kattaa poikkeuksellisesti monta yhteiskunnan osa-alueta, kirjoittaa "Demokraatti" Sos.-dem. Eduskutaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin kertomana. Nyt  halutaan kysyä, onko se suunta oikea johon hallitus on Suomea viemässä.  Sos.-dem. Eduskuntaryhmä ei enää tunnista sitä Keskustaa joka on asettamassa markkinat ihmisen ja aluepolitiikan edelle. SDP haluaa kysyä koko eduskunnalta, voiko eduskunta tukea sitä suuntaa, johon erityisesti keskustan johdolla Suomea ollaan viemässä.

SDP:n entinen puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta. jolla on näköalapaikka pohjoismaiseen yhteistyöhön ja etenkin sen sosialidemokraatiseen ulottuvuuteen, kritisoi voimakkain sanoin sitä tapaa jolla hallitus  nyt  toimii.  "Kun Suomeen vuosi sitten nimitettiin uusi Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitus, luulimme että maahan tuli porvarihallitus. Nyt vuosi myöhemmin tiedämme, että hallitus ei ole perinteinen porvarihallitus, vaan aivan uudenlainen oikeistohallitus, joka yrittää muuttaa Suomen pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta markkinaehtoiseksi maaksi."

Feldt-Ranta sanoi vappuna, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntahan lähtee siitä, että yritämme pitää kaikki suomalaiset mukana samassa veneessä, kun taas markkinayhteiskunta lähtee siitä, että päätökset tehdään bisnesintressi edellä. Hallitus on ensimmäisen vuoden aikana yhtiöittänyt ja ilmoittanut yhtiöittävänsä luontopalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut, tiet, rautatiet ja meriväylät. Yhtiöittämisvimmassaan hallitus on päättänyt jopa, että sosiaali ja terveydenhuollossakin eri tuottajat pitää saada ”samalle viivalle”, mikä edellyttää julkisen palvelun – neuvoloiden, terveyskeskusten, hoivakotien yhtiöittämistä. Tämä on valtava mullistus palvelutuotantoon.

SDP:n entisen puoluesihteerin mukaan julkisten palveluiden yhtiöittäminen ja markkinalogiikan mukaan toimiminen tulee muuttamaan koko hyvinvointivaltion perustan. On vaarana, että sosiaali- ja tervespalveluista tulee pelkkää bisnestä, jota ei ohjaa sosiaali- ja terveyspoliittiset, kaikkia kansalaisia koskevat tavoitteet, vaan voiton tavoittelu.

Ylläolevat lainaukset kertovat siitä huolesta, minne olemme Suomena ja itse asiassa koko Euroopan Unionina menemässä. Markkinaehtoisuus on Unionin sisämarkkinoilla ollut aina olemassa. Yritysten toiminta on haluttu vapauden ja avoimuuden nimissä saada keskeiseksi toimintaperiaatteeksi. Pohjoismaissa, jossa on vuosikymmeniä vaikuttanut vahvan valtion varaan rakentuva hyvinvointivaltio, yritystoiminta on erilaisten tukitoimien lisäksi haluttu saada "samalle viivalle" eli tasavertaiseen asemaan julkisen sektorin oman työn kanssa kilpailtaessa niiden toteutuksesta. Avoimen ja suljetun sektorin ero on siis kilpailumielessä katoamassa.

Tässä onkin tärkeä mietinnän paikka sosialidemokraattien periaatteellisen lähestymistavan kannalta. Sanan hallinnollisessa mielessä yritys ei ole vapaa eikä avoin, vaan tiukan perustuslaillisen omistusoikeuden suojaama ja kilpailusyihin - erityisesti niihin - vedoten ulkopuolisilta suljettu, usein autoritaarisesti johdettu yhteisö. Kysymys on demokratian kannalta vaativasta toimintayhteisöstä, ajateltiinpa sitten yrityksen henkilöstön tai koko yhteiskunnan vaikuttamismahdollisuuksia.

Se eroaa sekä teoriasssa että käytännössä täysin julkisesta toimintatavasta, jonka keskeisiä periaatteita ovat kansanvaltainen, hallinnon määräaikainen ja poliittisiin voimasuhteisiin perustuva vaihtuvuus, suhteelliseen demokratiaan perustuva päätöksenteko, valitusoikeus tehdyistä päätöksistä, velvollisuus toimia avoimesti - ja tuottaa palveluja koko sen piiriin kuuluvalle yhteisölle. Palvelut tuotetaan tavalla, joka ei myöskään taloudellisesti muodostu palvelujen käyttäjälle taakaksi vaan mahdollistaa laadukkaamman elämän henkilökohtaisen varallisuuden määrästä riippumatta.

Yhtiöittämisen pakko, joka on sovellutusta markkinaehtoisen toimintatavan hegemonisesta lähtökohdasta, on loogista seurausta markkinoiden ensisijaisuudesta suhteessa julkiseen sektoriin ja valtion toimivaltaan. Puhutaan "tilaaja-tuottaja mallista", joka tarkoittaa yhtiöitetyssä yhteiskunnassa sitä, että julkinen hallinto tekee päätöksiä ja maksaa palvelujen tuottamisen ja joka - ainakin pääsääntöisesti - jätetään kilpailutetun valinnan kautta yrityksen tai yritysten suoritettavaksi.

Markkinaehtoisuuden muuttuminen markkina-alisteisuudeksi käy ehkä parhaiten selväksi juuri neuvoteltavien suurten, maailmanlaajuisten vapaakauppaneuvottelujen yhteydessä. Ihan viimeisetkin uutiset - perustuen tällä kertaa rakenteeltaan autoritaarisen ja suljetun ympäristöfantomin Greenpeacen paljastuksiin kertovat, että kansanvallan kannalta pahamaineinen välimiestuomioistuin on edelleen neuvotteluissa mukana ja että EU:n neuvottelijoita painostetaan mm. eurooppalaisten autojen kaupan vaikeuttamisella hyväksymään nämä yritysmaailmalle etusijan ja ylivallan mahdollistavat rakenteet. Jos julkinen sektori tekee samaa palveltuotantoa kuin jokin yritys, voidaan julkinen sektori tämän mukaan tuomita parlamentaaarisen käytännön ulkopuolella toimivissa, ilmeisesti yritysten nimeämissä välimiestuomioistuimissa roimiin sakkoihin - kyse saattaa olla kuusi- ja seitsennumeroisista euromääristä, siis miljoonista.

Muutos täysin markkina-alisteiseen toimintatapaan luonnollisesti heikentää verovaroin tuotettuja, kaikille tarkoitettuja  palveluja ja vähentää myös veronmaksumotivaatiota, kun osa yhteisistä varoista valuu  yritykselle välttämättömien - ja ensisijaisesti tavoiteltujen -   voittojen myötä ulos itse palvelujen tuottamisesta.

Minun kysymykseni kuuluu: voiko sosialidemokratia toimia enää tavoitteidensa mukaisesti tällaisessa yhteisen hyvinvoinnin kannalta tyhjäksi hylsytetyssä, markkina-alisteisessa maailmassa? Onko niin, että perinteiset sosialidemokraattiset tavoitteet vahvan sosiaalisen ja kansanvaltaisen valtion, kunnan ja julkisen sektorin varaan rakentuvasta yhteisestä hyvinvoinnista ovat ylipäätään muuttuneet laittomiksi Euroopan Unionissa? Jos poliittinen vaihtoehto, varsinkin kansalaisten ensisijaisia, natiiveja tarpeita edustava uudistustyö todetaan peruskirjojen vastaiseksi, laittomaksi, olemmeko siirtymässä yksipuoliseen sanelupolitiikkaan, jota ennen vanhan kutsuttiin diktatuuriksi?

En olisi uskonut että Suomesta ja Euroopan Unionista puhuttaessa joudun lisäämään tämän blogin tunnisteisiin sanan diktatuuri. Näin on nyt käynyt.